Suomen Vahvimmat 2019 -sertifikaatti

Suomen Asiakastieto on myöntänyt yrityksellemme Suomen Vahvimmat 2019 -sertifikaatin.

Sertifikaatti on merkki yrityksemme positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Suomen Vahvimmat 2019 -sertifikaatti kertoo asiakkaille, yhteistyökumppaneille, luotottajille ja muille sidosryhmille, että yhteistyö yrityksen kanssa on kestävällä pohjalla. Sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luottoluokitukseen.

Iso kiitos kaikille asiakkaillemme ja jatketaan samaan malliin – yhdessä eteenpäin!

 

Clatronic valittiin Saksan parhaaksi tuotemerkiksi 10/2019

Olemme ylpeitä saadessamme kertoa, että jo vuodesta 2009 yksinoikeudella Suomessa edustamamme Clatronic brandi valittiin 10/2019 Focus Money aikakausi julkaisun parhaaksi saksalaiseksi kodinkone tuotemerkiksi.

Päätöksen tekivät lehden lukijat, jotka valitsivat Clatronicin parhaaksi yli 20 000 eri tuotemerkin joukosta.

Jatkossa tämä suuri kunnianosoitus löytyy merkkinä kaikissa Clatronic tuotteiden tuotepakkauksissa.